Viimeisiä viedään. Eipä uskoisi, että vielä pari viikkoa sitten oli upeat hankikantoset, joissa oli mukava hiihdellä pitkin peltoja. Tällöin nautin pitkillä peltosaroilla hiihtämisestä, oli upeita aurinkoisia päiviä. Nyt pääsiäisenä on märkää lunta eikä hiihtämisestä voi enää haaveilla.

Tyttären poika oli meillä hoidossa ja ulkoleikeissä saimme tehtyä hyviä lumikakkuja pikkuisen vesselin kassa. Hän taputteli innoissaan  kaikki kakut sileäksi toinen toisensa perään. Hän on alkanut kovasti puhumaan ja tulee aikas hyvin ymmärretyksi. Samalla hän nauratti meitä toteamuksillaan kaameasta kakasta, kuka lie opettanut hänelle, lieko isänsä.

Tässä hän on kotiinsa lähdössä ja saanut eripari tumput käteensä, joita hän kovasti ihmetteli ja ihasteli. Minkäs takia tumppujen pitäisi olla aina saman väriset. Hänen äitinsä olikin löytänyt oikein iloisen väriset saappaat. Ei yhtään haittaa vesi ja loska kun niillä saapastelee, tulee iloinen mieli.   

Pääsiäisiltaa vietämme taas kahdestaan. Olen oikein onnellinen, kun olen saanut olla läheisteni kanssa. Tämä iltapäivä kului laiskotellen, ristisanoja ratkoen, pitsaa syöden ja romaania lukien. Meneillään on "Kirjastokissa" Vicki Myron & Bret Witterin kirjoittama, joka on tosi tarina Iowan osavaltiosta, Yhdysvalloista, Spencer-nimisen kaupungin kirjastosta, jossa asusti kissa nimeltään Dewey Readmore Books, joka kuului virallisesti kirjaston henkilökuntaan vuosikaudet. Kirja on hauskasti ja elävästi kerrottu, kuinka kissa mullisti kaupungin asukkaiden elämää iloisempaan suuntaan.