On vierähtänyt pari viikkoa, etten ole ehtinyt oman blogin ääreen. Perustettiin anopille uusi blogi, johon siirrettiin hänen aiempia muisteluitaan nykyisestä blogistaan. Olemme niin innostuneita hänen kirjoituksistaan, toivomme, että joskus saisimme kirjan painettua hänen muisteluistaan vanhojen valokuvien kera. Tuli mieleeni, että voisin perustaa itselleni uuden vastaavanlaisen blogin, johon muistelisin elämää lapsuudesta alkaen.

Tyttären poika on ollut tänään ilonamme; on ollut mukavaa seurata hänen suomenkielen kehittymistään. Hän on nyt 1 v 10 kk ja ymmärämme toisiamme tosi hyvin, vaikka esim. aurinko on aukia ja L kirjaimen puuttuminen, tekee monista sanoista hauskoja. Hänen lauseensa ovat jo viisi sanaisia ja suomen kielen taivuttelut menevät usein aivan oikein, ällistyttävän hyvin. Hänelle on luettu paljon, sehän auttaa huomattavasti kielen oppimista. Emme voineet olla ulkona, kun poju oli flunssassa ja vähän kuumeessakin, joten leikimme autoilla, kauhoilla ja kattiloilla. Varsinkin kattilan kansista poju löysi mahtavan soittoäänen, jonka tahdissa minun oli hyvää laulaa omilla sanoillani.

Yllä oleva valokuva on viime kevään satoa. Tänä keväänä on ollut niin kylmä, ettei ole paljon huvittanut kuvailla luontoa. Olin aamukävelyllä ja laitoin keväisen lenkkipuvun päälle ja palelin...tuuli kävi takin ja housujen läpi. Sen seurauksena taisin saada virtsarakon tulehduksen, mutta onneksi on tämä netti. Suomi 24 keskusteluista löysin vinkin omanaviinietikasta: 1 rkl lasilliseen vettä, 6 tuntia juoden karpalomehua ja kaikki ohi! Kuinkahan monta turhaa antibioottikuuria minä ja muut naiset ovat nauttineet, harmi kun lääkärit eivät milloinkaan tiedä tai kerro näistä luonnon lääkkeistä. Viikko sitten löysin närästykseen yhtä hyvän ohjeen, lääke tosin löytyi luontaistuotekaupan hyllyltä.

Huomenna on äitienpäivä. Menen äitini kanssa Urkin piilopirtin paviljonkiin äitienpäivälounaalle. Sisareni tarjoaa äitini lounaan, hän on itse Etelä-Suomessa, eikä pääse mukaan. Toivottavasti saamme kunnon ruokaa, aterian hinta on 32 eur, joten odotus on ainakin melkoinen. Siippani menee omaa äitiänsä katsomaan, joten hän ei tule seuraamme. Päivällä kävin mummuni haudalle viemässä Marketta kukkasen, jota olen aiemmin kuullut Margareta kukkaseksi kutsuttavan. Mitä eroa lienee? Toivottavasti ei enää tulisi pakkasia, jotta se ei paleltuisi.