Pyhäinpäivän aamuna tuli äitini sotetaksilla Pinsiöön ja lähdin siitä hänen kanssaan Ylöjärven kirkkoon. Kävimme sytyttämässä kynttilät isän ja isovanhempien haudoille. Kati oli laittanut kauniisti havut ja kellokanervat isovanhempien haudoille, olemmekin nyt vuorovuosina hoitaneet haudat talvikuntoon. Messu alkoi klo 10, nuorisotyön pastori oli liturgina sekä saarnanlukijana. Kuuluvuus oli aika heikkoa ja puhe monotonista, äitikin nukahti kesken saarnan, kun ei kuullut mitään. Kirkkokahvit oli lopuksi, oli myös Karjalaisten kirkkopyhä, ja kahvin lisukkeena oli kunnolla paistettuja karjalanpiirakoita ja leikkokakkua.

Joka tapauksessa pyhäpäivän rauha laskeutui päällemme.  Äiti tuli meille muutamaksi tunniksi, kunnes taksi haki hänet kotiinsa. Kati ja Ismo tulivat hakemaan meitä illanviettoon uuteen kotiinsa. Alkumaljoiksi tarjosivat salmiakkikossut pikkuriikkisissä tuopeissa, hauska hetki. Kovin oli heillä viihtyisää, kukkia ja viherkasveja oli paljon!  Ruokana oli liha-, sieni, kasvispaellaa ja ruokajuomana puna- ja valkoviiniä. Kuvittelin olevani neljän tähden illallisessa, kuten tv-sarjassakin näytetään. Skoolasimme maljoja ja meillä oli hauskaa.

Heillä on kaksi isoa koiraa Tytti ja Ville, jotka on hyvin koulutettu, uskovat hyvin emäntäänsä. Katilla onkin ollut aina koira seurana. Juttua riitti pitkään, tulimme taksilla kotiin, joka on meille hyvin harvinaista. Sunnuntaiaamuna nukuimmekin pitkään, oho, klo oli 10 kun nousin kahvinkeittoon. Ruuaksi tein muusia ja paistoin muikkuja (jotka Ismo oli verkoilla pyydystänyt), olivat tosi tuoreita ja hyvän makuisia.

Iltapäivällä lähdin katsomaan, josko Korpijärvellä olisi karpaloita.  Hyvin heikoksi sato oli jäänyt, parin desilitran verran kertyi marjoja. Hyvää teki kuitenkin kävely metsässä ja suolla, oli hyvä hengittää raikasta ja kosteata ilmaa. Jalatkin vertyvät metsässä kävelyssä, istumatyöntekijäna minun pitäisi olla useimmin lenkkeilemässä. Ja retkieväiden nauttiminen luonnon helmassa on rentouttavaa. Kamera jäi kotiin, sitä harmittelin, kun en saanut kuvaa blogiini. Onneksi Wigipedian sivuilta löytyi karpalon kuva.