Vielä eilisestä illasta:

Runomatinean ohjelmalehtisessä oli veljeni tekemästä taulusta kuva ja illassa esitettiin myös äitini kirjoittama runo.

Kovasti olivat harjoitelleet uusia runoja, ulkoa osaaminen on vaikeinta muillekin kuin vain minulle. Eräs rouva oppii helposti esittämänsä tekstin, kuulemma harjoittelee niitä ääneen kotieläintensä kuullen, kas siinäpä oiva yleisö, eivät ainakaan arvostele. Hyvin he tulkitsivat  runot, kuka vapautuneesti ja jokunen vähän jännittäen. Ohjaaja oli tehnyt kovasti työtä heidän kanssaan.

Ikävä tuli runopiiriläisiä, ohjaaja toivoi, että taas ensi syksynä pääsisin mukaan ryhmäämme. Hengitysharjoitukset ovat tärkeitä, jotta äänenkäyttö voimistuisi. Siitä olisi hyötyä myös työssäni, täytyy sovittaa päivän kulkuun harjoittelut. Kuitenkin nyt on hyvä, kun ei ole joka viikko ohjelmoitua iltaa, aivan kuin olisin vapaampi ja aikaa olisi yllin kyllin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään keskivikkona:

Töiden jälkeen kipusin talomme katolle ja lapioitsin lunta alas. Aluksi vähän pelotti korkealla olo, mutta äkkiä siihen totuin, mukavaa työtähän se oli, lähes huvia. Ja oli tehokaampaa kropalle kuin kuntosalilla käynti, koska jalat ja kädet vapisivat alas tultuani.