Kuukauden ensimmäinen sunnuntai on kyläkirkossamme Jumalanpalvelus, jossa pyrin käymään aina kuin mahdollista. Puolisoani en saa koskaan mukaan, joten yksin menen sinne urheasti. Vuosi vuodelta siellä käy vähemmän väkeä, tänään oli vain seitsemän henkilöä ja työntekijöitä oli neljä, pappi, kanttori, suntio ja suntio-oppilas. Laulu kuitenkin raikui, onneksi oli tuttuja virsiä, suvivirsi lautettiin lopuksi. Naispappi puhui tavattoman hyvin, pystyin kuuntelemaan lähes joka sanan, eikä ajatukseni lähteneet harhailemaan, kuten joskus voi käydä. Iltatilaisuudet vetäisivät enemmän väkeä kirkkoihin, varsinkin jos ne olisi musiikkipainotteisia.

Meidän kylällä on kohta hevosia enemmän kuin ihmisiä, ainakin näin kesällä sen huomaa, kun ne ovat vallanneet kesäiset niityt. Usein jään rupattelemaan hevosten kanssa, ne kuuntelevat mielellään, vaikka eivät mitään virka, harvoin edes hirnahtavat. Olen vähän arka, en ole tottunut hevosiin, en uskalla edes leipäpalaa mennä niille ojentamaan. Kohta meidän naapuriin muuttaa poni ja hevonen, jospa sitten tottuisin, enkä pelkäisi niitä enää. Lähitieltämme kannattaa sitten kerätä kukkien lannoitetta, ennenkuin ajelee kakkakasojen päältä autolla. Kasat tulevat harmittamaan minua, kuten kaupungissa koirien jätökset, kaikkeen on kuitenkin totuttava.

Kävimme yhdessä Joken kanssa Citymarketissa, ostin kynsilakan, jonka eteen täytyy taas tehdä töitä tunnin verran. Euroaikana olen alkanut verrata palvelun tai tavaran hintaa; monenko tunnin työn joudun sen eteen tekemään. Hiusten raidat ja leikkaus vaativat jo minulta kokonaisen työpäivän, kampaajaltani siihen kului aikaa 1,5 tuntia. Eli oli kallista, kannattaisi etsiä edullisempi kampaaja.

Perikunnan metsässämme suoritetaan tänä kesänä hakkuuta, metsätaloussuunnitelman mukaan etenemme. Meidän perhe saa 1/6 osan metsätuloista, mutta hyvä kun on edes vähän lisätuloa, takka on tilattuna, jossa sitten voimme puita taas hyödyntää.

Taiteellisen puukuvan kävin ottamassa kaadetuista puista, joita oli vähän kuorittukin. Siellä oli metsäkone jo touhunnut päivän verran ja puuta oli kaatunut. Onneksi taka-alalle jää nuorta koivua, ei hakkuualue näytä aivan autiolta.

Kävin kiipeilemässä Nokian Siperian vuorella, sieltä laelta on upeata katsella kauas, kauas. Paarma vähän aikaa kiusasi ja muutama hyttynen, muita eläimiä ei näkynyt, linnutkin taisivat olla päivänokosilla, tai sitten ne eivät viihdy tuulisilla paikolla. Liikunta- ja hyvänolon pisteitä keräilin, jospa jaksan paremmin taas maanantaiaamun haasteet ottaa vastaan.