Pieni tyttövauva syntyi tyttärellemme lauantaipäivänä n. klo 15, pitkän kaavan mukaan, kuten vauvan isä sanoi. Perjantai-iltana jo haimme isoveljen meille ja siitä alkoi jännitys, lauantaiaamupäivän olin tulisilla hiililä, klo 13.30 soitin sairaalaan, kun ei vieläkään mitään kuulunut. Kätilö vastaili ympäripyöreästi minulle, mutta kertoi kuitenkin, että kyllä he kohta ilmoittavat, ja ääni oli iloisen tuntuinen. Parahdin itkemään, niin kovasti olin jännittänyt tyttären puolesta ja säälinyt hänen tuskiansa.

Isoveljen 2 v kanssa oli hauska viikonloppu, hän on niin omatoiminen, syö reippaasti ja leikkii autoilla tosissaan. Kävimme Yltä ja alta teoksessa (maataideteos Pinsiössä), voi sitä riemua, mitä hän tunsi siellä, kun leikkivät piilosta pappansa kanssa betonirenkaiden väleissä. Reippaasti poika taapersi teoksen huipulle asti, minua vähän pelotti, ettei hän putoaisi, mutta kertaakaan ei edes horjahtanut. Kovasti huhuilimme ylhäältä alas betonirenkaiden sisälle, ääni kumisi hauskasti.

Molempina päivinä kävimme metsälenkillä kallioilla, ihmettelin hänen varmaa ylöskipuamistaan ja tasapainokykyään. Eikä häntä yhtään väsyttänyt, taapersi niin tomerasti kuin vain 2 vuotias saattaa. Hänen kotipihallaan on korkeata kalliota, on tainnut oppia siellä kalliokiipeilyä. Päivällä kävimme Vammalan sairaalassa katsomassa tytärtämme ja pikkutyttöstä. Oli ihana tunne saada vauva syliini, Emma Amaliaksi häntä puhuttelin, mistä lie nimi päähäni putkahti. Molemmilla lapsillani on nyt tyttö ja poika, voiko sitä ihminen enempää pyytäkään, onnellinen saan olla!!