Perjantai-iltana olikin mukava töistä kotiin saapuminen, lasten lapsia oli jo odottamassa. Poikamme lähti illaksi töihin ja lupasi tulla iltamyöhään kotiin. Lapset  olivat hyvin rauhallisia, rakentelivat palikoilla ja menimme hyvissä ajoissa iltasatua lukemaan. Pojan tytär on mieltynyt vanhoihin Tammen kultaisiin ja hopeisiin kirjoihin, jotka on kirjoitettu yli 50 vuotta sitten, mutta ovat edelleen ajankohtaisia, kauniita, kilttejä tositarinoita. Unilauluksi lauloin heille Sinisen unen, johon olin viisastuneena varannut sanat eteeni. Viimeksi he hermostuivat, että älä mummu laula, koska et muista sanoja oikein ja he joutuivat korjailemaan lauluni sanoja. Tyttö täyttää ensi kesänä viisi ja haluaa nukkua meillä pinnasängyssä, koska rakastaa tuota keltaista sänkyä. Lupailin, että ostamme hänelle retkisängyn ensi kerraksi, johon hän varmaankin sopeutuu. Poitsu, vielä hetken 2 v.  haluaa nukkua aikuisten vieressä, niin kauan kuin sopu sijaa antaa.

Lauantaiaamuna ehdin käymään lenkkeilemässä ennen lasten heräämistä, josta seurasi hyvä olo. Poikamme vei poikansa tyttärellemme hoitoon, sekä leikkimään serkkunsa kanssa, ja lähti itse koko päiväksi työhön. Minä lähdin tyttösen kanssa luistelemaan läheiselle luistelubaanalle, hän olikin jo aikas rohkea luistelemaan ja meillä oli oikein hauskaa mukavassa pienessä pakkassäässä. Päiväunien jälkeen käväisimme kaupoilla ostamassa lasten CD:n ja värityskirjan, joiden parissa ilta vierähti kivasti ja tyttönen oli oikein iloisella tuulella. Saunomisen ja iltasadun jälkeen nukahdimme, tosin Uutisvuodon nousin katselemaan puolisoni kanssa.

Sunnuntaiaamu ei sitten sujunutkaan oikein hyvin, meillä oli puolison kanssa kismaa, mielestäni hän oli turhaan niin kireällä päällä. Emme ymmärtäneet toisiamme ollenkaan, yritän ajatella myös sukumme muita henkilöitä, enkä pelkästään itseämme, varsinkin noita sukumme vanhimpia. Ajattelen itseäni vanhana, kyllä minäkin haluaisin nähdä lastenlastenlapseni ja olla läsnä heidänkin elämässään. Isomummi sai tänään nähdä lapset ja hän oli tehnyt meille ruokaakin, kiitos hänelle. Kunhan hän ei rasittaisi itseään meidän takiaan, me voisimme poiketa vaikka vain jätskeillä ja mehuillakin.

Oman äitini kanssa kävin teatterissa, kaupunkimme omalla pienellä näyttämöllä katselemassa Serpin kirjoittaman ja  Antti Majanlahden ohjaaman "Katupeilin takana". Naapurimme kaupitteli sinne lippuja, ja mielestäni kuuluu sivistykseen käydä katsomassa lähiteatterin esitykset. Näytelmä kertoi vuoden 1892 elämästä, jolloin metrijärjestämä oli astunut voimaan ja naisasia-aate rynnisti esille. Hyvin näyttelijät esittivät vaikeita repliikkejä, joissa vilisi ruotsalaisia sanoja mukana. Komedia oli hauska ja toi hyvän mielen varmaankin meille kaikille katsojille.

Kuva on Nokian työväen näyttämön kotisivuilta

Illaksi majoittauduin "omaan" huoneeseeni, luin vanhoja päiväkirjojani kolmen vuoden takaa. Lupaukset, jotka silloin tehtiin, eivät ole perheessämme toteutuneet, se lienee tämänkin päivän ristiriitoihin syynä. Lienee paikallaan pohtia asioita vähän syvällisemmin ja tuntemuksista keskustella puolison kanssa.