Vietimme suvun nuorimmaisen nimipäiviä eilen illalla, vaikkei hänen nimeään olekaan virallisesti kalenterissa. Olimme ostaneet hänelle Tammen kultaiset kirjat sarjasta kirjan, jonka muistan hyvin omasta lapsuudestani. Keräilen tätä kirjasarjaa, tämä oli viidestoista kirja tuosta sarjasta. Joten hänen lahjansa siis jäi meille, lueskelen sitä hänelle sitten täällä meillä. Kirjoitin kuitenkin hänelle omistuskirjoituksen, että hän sitten "perii" kirjan aikanaan. Tammen hopeisia kirjoja meillä on vain viisi kirjaa, niitä en ole nähnyt edes kirpparilla. Pikkupoitsulle ja 7 v tytölle olimme ostaneet muovailuvahoja, joista he illan mittaan loihtivat "munamiehiä" ja leivonnaisia.   

Pikkumies 2,5 v on oppinut runojen lausuntaa, ja lausuu pitkiä riimejä lastenloruista, osasta saa hyvin sanoista selvää ja osa jää arvoitukseksi. Ihmeen hyvin hän muistaa lorut noin pienenä. Meidän suvussa onkin harrastettu runon lausuntaa kautta aikojen, jo mummoni lausui nuorena neitona kylän juhlissa.

Tämä ilta kului kudontapiirissämme, olimme kutsutut Liisalle, olikin mukavaa istuskella, jutella ja kahvitella kodikkaassa ympäristössä. Nuorin meistä on 10 v ja vanhin yli 70 v. Olen tänä talvena kutonut itselleni mustan kaulahuivin ja nyt yritän kutoa mustaa villamyssyä. Ehkä se ensi talveksi valmistuu.

Muuten mukava päivä, mutta on asioita, jotka aiheuttavat levottomuutta ja epävarmuutta. Myös maailmalla on niin suuria asioita ja paljon ihmisiä, jotka joutuvat elämään kuoleman pelossa. Niihin verraten omat asiat tuntuvat pieniltä.